Tilannekatsaus

Viimeisin päivityksen jälkeen (eli siis syyskuun?) jälkeen on, voisiko sanoa, asioita tapahtunut. Mikä tosin on suht yllättävää allekirjoittaneen elämässä. Sen suurempaa romaania tekemättä, tapahtuneet asiat listattuna ja kronologisessa järjestyksessä:

- Opinnäytetyän valmiiksi saaminen
- Kaveri Een häät Amsterdamissa
- Kaveri Sn "katoaminen" ja pieni panikointi
- Paperit käteen koulusta
- Joulu ja sukulaisten tapaaminen (yöks ja suurta tunteiden draamaa)
- Kaveri Sn "löytyminen"
- Työkkäriin työttömäksi ilmoittauminen
- Epätoivo ja pientä paniikin tunnetta ilmassa
- Myöhäisiä aamuja ja aivan liian pitkälle venyneitä iltoja
- Valmistujais/synttäri ja tuparibileiden järjestäminen ja suhteellisen hyvä onnistuminen
- Viikko täyttä lusmuilua ja ihmisille aktiivisen työhaun feikkausta
- Työhaastis ja työn saanti
- Duunin aloittaminen
- Deppareiden keikka
- Uusille keikoille lippujen hankkimista
- Panikointia duunissa ja väsymystä

Voisi sanoa, että kerrankin on ollut jotain äksöniä, jos siis listaa on uskominen. Pari viime kuukautta on vaan ollut aika vuoristorataa, ainakin tunteuden osalta ja pääsyynä tähän on tietyn vaiheen loppu ja uuden alku. Elämää siis. Kuten jossain viime vuoden postauksessa taisin asiasta jo mainitakin, niin vuodenvaihde alkoi taas muistuttaa edellisvuosien juttuja, joka välttämättä ei ollut hyväkään asia. Toisaalta, vuosista viisastuneena tiesin jo mitä odottaa - siis sitä todella outoa ja absurdin tuntuista vaihetta, kun huomaa, että ei olekaan enää ns muun yhteiskunnan mukana ja on ulkopuolinen muusta - ja muista. Nuorempana tämä vaihe ei ollut niitä helpoimpia, mutta toisen kerran tämän jo läpikäyneenä - noh, siinä näki jo positiivisia piirteitä. Jopa itä-Helsingin sosiaalitoimissa vierailut pystyy näkemään oudon humoristisesti ja hei, ainakin näki sitä toista puolta ihmisväestöstä, johon normi palkansaajat ei törmää muualla kuin julkisissa.

Meitä on joka junaan - ja joskus jotkut jäävät jopa asemalle. Joskus sitä vaan miettii, että onko itse niitä asemalla olijoita...

Noniin, mutta siis olen taas niin sanotusti päk in pisnes. Eli oravanpyörässä mukana, euron kuvat silmissä yhdeksästä viiteen ja viikonloput vapaat. Joskus villi elämä on kaukana menneisyydessä ja aikuiselämän velvollisuudet ovat realiteettia. Tylsää elämää siis. Ja varsinkin kun firma jossa nykyisin valveillaoloni käytän on kallellaan IT-puolelle ja täynnä IT ihmisiä. niitä, joista olen aina sanonut, etten puhu samaa kieltä ja joiden huumorintaju käsittämätöntä. Noh, sen minkä taakseen olet sanonut niin varmasti joudut edessä syömään. Heh, hauska :(

Seuraavan 6 kuukauden aikana on odotettavissa pari keikkaa (tuskin Deppareiden suuruusluokkaa kuitenkaan) ja yhdet häät. Että siinä sitä - eli siis ei mitään. Syyskuussa potti kuitenkin räjähtää, sillä kukapa ei haluaisi matkustaa viikon verran itäjunalla jossakin Siperian perukoilla venäjää mongertaen sen sijaan, että reissaisi esim Thaimaaassa upeaa rusketusta hankkien? En minä ja seurueeni kuitenkaan. Jos matkaan lähdetään matkan pitää olla matka. Sekä fyysisesti että henkisesti. Ja sitä se varmasti tulee olemaankin :)

Mutta aikaa siihen on vielä ja onneksi onkin. Aikaa opetella valokuvaamaan järkkärillä ja jopa hankkia se jostain. Isältä "lainattu" oikea vintage kamera ei siis ole se, jolla teen urani uutena Annie Leibovitzina.

Toivottavasti töissä olisi tulevaisuudessa aikaa myös päivittää tätäkin lokia? Sitä kun on pyydetty ja mikesi kansa sitä saisi jota se haluaa. Mutta mutta, katsotaan nyt. Vanhuus kun alkaa painaa ja koneen käynnistäminen viikonloppuisin ja varsinkin iltaisin on nykyisin mahdotonta. Kai sitä jotain muutakin pitäisi tehdä vapaa-ajallaan? Vai pitääkö?

Oukei, ja nyt tutumaan. Aamulla kuuden aamu (ggrrr) ja minä tarvitsen piiiitttkääät yöunet. Min 8 tiimaa :) Tervetula 30syys

Kuulemisiin kullannuput

No more stories... or then again...

Ja ensiksi tärkein eli banskukärpänen-päivitys: Kärpäsiä huonetiloissa - nolla, yess.

Tosin kuulin, että nyt muualla on ollut samanlaisia ongelmia, eli taisivat minun elukkani muuttaa toisiin huoneistoihin. Noh, kenties täältä loppui ape, joten päättivät sitten siirtyä muiden riesaksi. Sorry about that, mates.

Ja sitten asiaan, jos sitä nyt onkaan. Viime postauksesta on kulunut X viikkoa ja y päivää ja en edes muista mitä uutta on ollut tahi tullut siinä ajassa. Porukoilla oleilin tosiaan pari päivää, joka nykyisin on ihan ehdoton maksimi. Moni on kysellyt ja ihmetellyt useita reisssujani landelaan, jos kerran siellä on aina niin perseestä. Syynä tähän on perimmäinen masokismi ja se on aina hyväksi opparin teolle. Kun herätys on aina aikaisin ja telkkarin kaukosäätimestä joutuu oikeasti tappelemaan, alkaa jopa niinkin tylsä asia kuin koneella kirjoittelu tuntumaan, ah, niin luksukselta. Sekä olen myös huomannut, että toisaalta olen hyvin erakkoluonne, mutta se kestää noin tunnin päivässä ja lopun aikaa haluaisin vain hengailla ihmisten kanssa ja puhua paskaa. Jopa oman äitykän loppuamaton paskanjauhanta alkaa tuntua mielenkiintoiselta. Hence(huomaa, että on taas tullut kirjoiteltua toisella kielellä), haluaisin asuakin jonkun kanssa. Tosin, asunnon pitäisi olla aika iso, että saisi sitten kuitenkin myös omaa rauhaa ne pari tuntia. Asiasta olen mielestäni kertonut jo Islannin ajoilta, jolloin minun mielestä oli ihan kivaa jakaa talo noin 10 tyypin kanssa. Kommuuni on kuitenkin poissuljettu vaihtoehto - hippielämä ei vaan sovi mulle, paatunelle kapitalistille, joka inhoaa feissareitakin yli kaiken.

Viikonlopusta on muuten tulossa aika kiireinen. Tänään lähtö hyväntekeväisyyteen eli systerin kahta kauhunaperoa kaitsemaan ja het huomenna takaisin pikapikaa toveri Sn farewell -pippaloihin / kaljankiskojaisiin, josta sunnuntaina mahdolisesti Viro-kaveria tapaamaan, jee. Tyyppi (Äs) tosiaan on lähdössä ensin vihertävään Guinness-maahan pariksi kuukaudeksi ja sen jälkeen onkin sitten jo hyvä aika eksyä lopullisesti. Tai sitten siirtyä Amsterdamiin jatkohommiin. Se, minne kaveri lopulta päätyy on varmasti oman TV -ohjelman veroinen suoritus. Edellinen matka päättyi Interpolin (siis ei sen bändin, vaan organisaation) etsintöihin. Miten monta hauskaa biletarinaa onkaan siitäkin reissusta saatu ja kuten eräässä muinaisessa sarjassa, jonka nimeä en juuri nyt muista, sanottiinkin aina:

- Älkää kysykö minne - kysykää miksi

Sopinee kuvaamaan neitimme matkoja aika hyvin.

Mietin vaan tässä, että mitä ihmettä pitää antaa poislähtevälle noin niin kun lahjaksi tai jotain? Kaveri Viro:n kohdalla homma on edelleen pendaamassa, mutta kun tulet käymään aina aika yllättäen, etten ole ehtinyt /muistanut miettiä asiaa sen enempää. Muistin kuitenkin, että onhan allekirjoittanutkin ollut samaisessa asemassa. Ne lahjat tms ovat olleet kuitenkin aika suurenmoisia, jokainen omalla tavallaan. Olen saanut hajuvettä, jonka tuoksu edeleen vie kaukasille maille, on tarjottu baarissa, joka tosin vei vain muistin, mutta hyvät illat kuitenkin. Sen lisäksi olen saanut viestejä / kirjeitä. Ensimmäinen on edelleen kukkarossani, josta aina epäsäännöllisesti löydän sen uudestaan. Emme enää edes ole ns hyviä kavereita, mutta jotenkin kivasti se aina lämmittää mieltä ja muistan edelleenkin ne hvyät ajat jolloin olimme vielä yhdessä aika tiiviisti. Toisen sain, tai lähinnä löysin sattumalta, useita kuukausia lähdöstäni laukkuni taskusta. Kirjoittaessa, näemmä, ihmiset avaavat enemmän sanaista arkkuaan, mutta myös kertoilevat suoremmin, ja no myönnettäköön, tunteellisemmin asioista. Erityisesti suomalaisten kohdalla asiat menevät yleensä näin. Ja tämän vuoksihan minäkin täällä kirjoittelen. Tuskin nyt kuitenkin selvänä näin pitkälti asioita kertoisin ja sitä paitsi, näin saa myös kerrottavat tarinat jotenkin paremmin järjestäytymään.

Ehkä ratkaisen pulmani lahjan suhteen siis niin, että teen tänne pieenn postauksen vain Neidille omistettuna ja unohdan kaiken muun maallisen. Pitänee varmaan kuitenkin myös kertoa ko blogistakin hänelle jossain vaiheessa. Täytyy alkaakin heti suunnitella ko juttua. Tisin nyt on jo suunittelilla kirjoitus koskien oppariani, jolle aion uhrata myös pienen kiitos-hetken. Ongelma on, että herkkäunisena jutut elävät päässä öisin, jolloin pitäisi kai nukkuakin, sanovat jotkus. Noh, täytyy kaiketi käynnistää kone klo 11 pm jälkeen. Jälki saattaa sitten kyllä olla aika mielenkiintoista kirjoitusvirheistä puhumattakoon.

Mutta nyt pitää taas lopetella ja suunnata kohti Vorssaa, kuten paikalliset tätä Suomen p*rsreikää kutsuvat.

The eagle has left the building...

"Viimeisellä rannalla"

Epätavallinen postausajakohta - Tarkoittaen, että ei ole edes viikonloppu ja toisaalta, väliä edelliseen kirjoitteluun ei ole edes kuukautta.

Tähänkin on syy, kuten kaikkeen lopulta. Välttelen vastuullista käyttyätymistä, joka mun tapauksessa olisi thesiksen kirjoitus, vanhojen kouludokkareiden kokoamista tahi kämpän siivousta. Luulin nimittäin, että asuntoni olisi eläinvapaa ja en olisi edes sidottu lemmikin hoitoon, nyt kun Velhokin on kätevästi ulkoistettu porukoille (shame on me).

Väärin

Kämppääni, tarkemmin keittiööni on pari päivää sitten perustettu banaanikärpästen siirtolaisleiri. Siirtolaisleiri nimenomaan, sillä ennen kuin otan Raidin käyttöön, kuten kaverini Ässä (ja tätä neuvoa ei suositella alle 18-vuotiaille), on pakko keksiä joku toinen keino. Pakko... Sillä parvi näköjään pölähtäessään on aina vaan suurempi. Ja kirjoittajan huomio: Mulla ole edes banaaneja, prkl. Missä ne oikein edes asuu, on arvoitus....

Viime aikoina on myös kuulunut uutisia toisesta maasta eli kaveri Ee miesasukkinsa kanssa ovat menossa naimisiin. Jee... Outoa se silti on. Onhan asia ollut tapetilla jo jonnin aikaa, mutta toisen ihmisen muuttuminen rouvaksi tuntuu kuitenkin suurelta askeleelta. Outoa asiassa on myös se, että olenha mä tähän jo tottunut mm. kaverini Tn osalta, jolla on menossa jo toinen (huhuh, kun jotkut ehtii) kierros ja jonka kaasona toimin, tuota.. no, monta vuotta sitten. Kokemus oli, no, kokemus ja sen jälkeen olen alkanut tietoisesti välittää kaason vastuita. Kaikki se vastuu ja sun muut organisoinnit eivät vaan ole todellakaan minun juttuni ja vuosi 2003 oli muutenkin aika huono vuosi, saati sitten olla happy happy joy joy ja muistaa vielä kaikki kaasolliset tehtävät, kuten toimia morsiamen tukena ja turvana eeteesee. Eräs hauska sattumus muistuu edelleen mieleen niistä häistä. Oli bileet lopuillaan ja parin lähtiessä kohti soutuvenettä, jolla poistua paikalta, oli kimpun heiton vuoro. Kimppu lensi ja kivasti lensikin. Suoraan minun pääähäni. Olin kaiken lisäksi yrittänyt vältellä parhaani mukaan koko joukkokokoontumisen, mutta minkäs teet. Kohtalo voi olla julma ja joskus se jopa lentää päähän.

Kyseinen tytteli on nyt siis toista kertaa naimapuuhiin menossa ja tämä tarkoittaa, että oikeaasti alkaa olla hyvät syyt (x2) aloittaa se nousseen vyötärön etsintä ja vaatekoon pienennys. Ehkä homma toimisi vielä paremmmin jos jo nyt ostaisin tavoite aka skinnyhameen / asun, jota sitten viikoittain mallailisin päälleni. Pakko löytää jostain ne muutossa hävinneet asfalttitassut...

Häistä tulikin mieleeni kaverini Mn viikonloput 30kymmpiset. Outoa kyllä, mutta ei myöntänyt kärsivänsä mistään kriiseistä. Kai se nyt hemmetti joskus siihenkin iskee. Allekirjoittanut kun on käynyt melkein koko nuoruus/aikuisuusikänsä eri kriisejä läpi. Pahin on kuitenkin päällä ja se on se suuri kolme ja vee. Periaatteessa siihen kulminoituu kaikki se, josta nuoruna on tavoitteensa asettanut. Kuvitellut olevansa tietynlainen ja tietyssä paikassa tehden tiettyjä asioita. Ehkä kuitenkin eniten tuntevansa tietyn stabiliteetin, varmuuden asioista ja eniten itsestään.
Suurin kasvun paikka on kuitenkin varmaan se, että pitää tajuta miten sitä kuitenkin elää omaa uraansa ja toisten elämät ovat, no, toisten elämiä. Olin jotenkin aina kuvitellut että se vaeltelun tunne ja tietty unessaeläminen olisi ollut sitä kasvun vaihetta. Nyt alan kuitenkin vähitellen tajuta, että se kaiketi onkin osa persoonaani, joten se tulee jatkumaan. Se, miten sen kanssa selviää ja miten muu ympäristö sen ottaa, onkin sitten jo ihan eri asia.

Diippii sittii, kuten Äs sen sanoisi maalta Helsinkiin muuttaneen slangin tajullaan. Pelottavaa on, että olen taas kuunnellut Sir Elvoodia ja miettinyt miksen ole sitä noin 15 vuoteen kuunnellut. Sehän on toimivaa musiikkia. Asiaan saattanee vaikuttaa se, että syksy on viimein parkkeeraanut itsensä myös meidän mäelle ja ruska on nätti. Vielä kun ilmakin viimein viilentyisi kunnolla että,
A) banskukorrot muuttaisivat pois
B) kämppä viilenisi alle 25 celsiuksen ja
C) en hikoilisi kuin possu 100 metrin kävelyn jälkeen

Kohtaan C tosin saattaa vaikuttaa jokseenkin huono kunto :) Pakko sanoa kyllä, että saattaa olla Suomen kaunein ja paras vuodenaika menossa. Sen huomaa sittä, että ei mieli edes muuttaa pois maasta. Kysykää tosin uudelleen kuukauden kuluttuta, kun räntää rätkii päin kuontaloa. Ah, 4 vuodenaikaa ilmastonmuutoksella ryyditettynä...

Haa, taidan lopetella täältä tähän. Ensi viikolla menen katsomaan miten Velho pärjää sijoituskodissaan. Paksusti epäilen ;)

Pärjäilkee