Sunny, my dearest

Blogin kirjoittamisessa on ollut syntisen pitkä tauko, mutta olen taas astialla, niin sanoakseni. Viimeisimmän postauksen jälkeinen aika on kulunut jossain, mitä en oikein pysty määrittelemään, mutten kyllä muistamaankaan. Kyllä, olen myös ns. keskittynyt kouluun, mutta sekin on ollut pakollista ja kai se vapaa-aika tääläl menee vain hengailessa ja puhuessa paskaa muiden kanssa. OPiskelukiireet ovat vasta kunnolla alkamassa, varsinkin kun jättää hommat viimeiseen iltaan. Tai ehkä se on vaan vanhuutta, sillä aika menee jotenkin nykyisin paljon nopeampaa ja saa vähemmän aikaseksi...

Jotain on tässä välillä tapahtunutkin täällä olooni liittyen. Ei, kyseessä ei ole mikään henkinen valaistuminen tai edes Landsbankinnin pääjohtajan pojan ilmaantuminen guesthousimme portaille odottamaan minua. Kyseessä on kai lähinnä muutos olooni Islannissa liittyen. Jos minulta olisi (ja kysyttiinkin) tammikuussa, että jäisinkö tänne asumaan tai tulisinko tänne uudestaan, oli vastaus ehdoton EI ja silmien pyöräytys. Kukaan järjellä varustettu ei voisi viihtyä täällä ja näin kaukana... no, kaikesta. Kuluneen kuukauden aikana mielipiteeseen on tullut pientä löystymistä ja tällä hetkellä minua houkuttelee perverssillä tavalla tulla saarelle uudestaan. Mutta huom! rajoituksin: Uudelleen tulo tapahtuisi vain kesäaikaan, sen kesto olisi noin pari viikkoa ja sisältäisi vaellusta tai autolla ajoa ympäri saarta. Olen edelleen sitä mieltä, että Islanti on tappava paikka ulkomaalaiselle tulla keskellä talvea, on sitä lähtöisin sitten vaikka niinkin arktisesta paikasta kuin Finlandia. Sama tosin pätee Suomeenkin ja olen jo evästänyt ulkomaalaisia kavereitani asian suhteen ja suositellut maatamme lähinnä touko-syyskuu ajalle vieraltavaksi.

Mitä muuten tulee paluuseeni takaisin, on Suomi jotenkin koko ajan mielessä ja taustalla, erityisesti nyt, kun täälläkin alkaa jo valoa olla melkein liikaakin. Kaikki muistuttaa liikaa Suomesta ja sitten toisaalta täältä puuttuvat ne pirun puut. Omituista, mitä sitä kaipaakaan jostain tietystä maasta, mutta tällä hetkellä The most wanted things form Finland -listalla kärkipaikassa komeilevat ruisleivän lisäksi ne puut (joissa lehtiä tai edes silmuja) sekä Helsingin terassit Westons-siiderinkera. Tähän mennessä on tullut kumotua jo niin monta sixpäkkiä kaljaa, että voin rauhassa lopun elämääni vain latkia siideriä hyvällä omalla tunnolla. Olutmakuni alkaa myös jo vaarallisesti kehittyä, sillä huomaan jo eroja niissä ja olen jopa löytänyt "suosikkiolueni", jota litkin pimeinä iltoina. Toivottavasti tämä on vain väliaikaista...

Ja sitten pientä issikka-tietoutta: Mikään ilmaston ala ei estä pissispukeutumista eikä luonnoneste parkkeeraamista sinne minne nelivedolla voi vain päästä. Esimerkkinä lumikasa. Sen verran on tämä paikka jo saanut pään sekoamaan, että alan pian vakavasti harkita maasturin ostamista ja ballerinat lumessa ovat jo ihan ok-juttu. Paluu Suomeen tulee olemaan hankalaa... Jà...